Suurenmoinen elämä

Teemme työtä NLP-koulutusten aikana muun muassa omien voimavarojen löytämiseksi sekä oman intohimon etsimiseksi. NLP tarjoaa tähän äärimäisen hyvät työkalut, jotka ovat itselleni erittäin mieluisia uusia tuttavuuksia.

”Minulla on ollut suurenmoinen elämä!”

– Ludwig Wittengstein

Filosofisti Ludwig Wittengstein juhlisti seuraavilla sanoilla omaa elämäänsä: ”Minulla on ollut suurenmoinen elämä”.

Tämä on lause, jonka toivoisin olevan mahdollinen meille kaikille. Wittengsteinillä itsellään oli melkoisen rankka elämä, hänen lähisuvussa oli useampia itsemurhia ja hänen oma ahdistuneisuuskin nousi esille aina silloin tällöin. Wittengstein oli varakkaasta suvusta, mutta eli kuitenkin askeettisesti tehden töitä oman tutkimuksensa eteen. Voiko olla, että hän koki elämänsä suurenmoisena, koska hän koki viettävänsä elämänsä tehden merkityksellistä työtä?

Uskon syvästi, että jokaiselle meistä löytyy merkityksellinen paikka elämästä, tämän löytäminen voi kuitenkin olla melko työläs prosessi. Oman paikkamme löydyttyä, löytyipä se tehtaasta, tai palolaitoksesta – saavutamme usein suurta tyydytystä sekä intohimoa elämässämme. Etsimme useasti työryhmissä jokaisen merkityksellistä paikkaa.

Teemme tämän prosessin useasti henkilökohtaisten voimavarojen kautta, jotka mahdollistavat oman intohimon löytämisen. Milloin ja missä omat voimavarat ovat parhaiten esillä ja käytössä, sieltä löydät myös oman intohimosi.

Kirjoittaja: Heikki Törrönen

Kirjoittaja on vetänyt työryhmiä oman intohimonsa löytämisestä kuuden vuoden ajan. Tehden töitä oman intohimon löytämisestä aivan tämän intohimon saavuttamiseen saakka, joskus jopa uuden intohimon etsimiseen. Kirjoittaja on hankkinut koulutuksensa kasvatustieteiden ja johtamisen alalta.